
Violettiliekki
Violettiliekki on meidän kaikkien käytettävissä oleva työkalu, joka puhdistaa voimakkaasti alempia energioita. Tätä työkalua käyttämällä voit esimerkiksi muuntaa negatiivisia tunteita positiivisiksi, parantaa fyysistä kehoasi, käsitellä ihmissuhteitasi, puhdistaa auraasi, nostaa värähtelyäsi, suojata itsesi ja lähettää sitä johonkin tiettyyn tilanteeseen muuntamaan sitä positiivisemmaksi. Violettiliekki on muuttunut vuosien varrella entistä voimakkaammaksi ja tällä hetkellä se onkin todella voimallinen työkalu, jota me kaikki voimme hyödyntää omassa elämässämme. Se on siis hyvin käytännöllinen ja hyödyllinen väline jokaiselle, joka haluaa saavuttaa entistä enemmän iloa, onnellisuutta ja vapautta omaan elämäänsä.
Violettiliekin historiaa
Violettiliekki oli hyvin voimallinen työväline jo Kultaisen Atlantiksen aikana – se muutti voimakkaasti alempia energioita hyvin puhtaiksi taajuuksiksi. Tämä oli hyvin arvokas työväline valaistumisen tiellä sekä korkeiden energioiden ylläpitämisessä. Atlantiksen luhistuessa sitä alettiin kuitenkin käyttämään väärin, mistä johtuen tämä työkalu otettiin pois meidän käytöstämme, ettei sitä voitaisi enää käyttää väärällä tavalla. Violettiliekki palasi meidän käyttöömme vuonna 1987, kun suuri ihmisjoukko meditoi ja rukoili Harmonic Convergence -tapahtumassa ihmiskunnan nousevan tietoisuuden puolesta. Tämä kyseinen tapahtuma loi maailmaan hyvin runsaasti valoa, minkä johdosta ylösnoussut mestari St. Germain pyysi Alkulähteeltä helpotusta ihmiskunnalle. Näiden tapahtumien ansiosta violettiliekki palasikin jälleen meidän käytettäväksemme. Violettiliekki esiteltiin jälleen suurelle ihmisjoukolle ja saimme mahdollisuuden käyttää tätä voimallista työkalua. Violettiliekki on muuntunut voimallisemmaksi ja ensimmäiseksi siihen liittyi hopeista energiaa – ja liekki muuttui hopeanviolettiliekiksi. Sen jälkeen energia koki vielä kohoamistaan ja violettiliekkiin tuli kultainen energia mukaan – jolloin työkalu muuttui kultahopeaksi violettiliekiksi.
Kosminen Timanttiviolettiliekki
Viimeisin päivitys violettiliekkiin on tapahtunut arkkienkeli Zadkielin ja St. Germainin avustuksella, sillä he ovat jälleen päivittäneet violettiliekkiä ja tuoneet siihen lisää voimallisia taajuuksia. Uusin versio violettiliekistä on Kosminen Timanttiviolettiliekki. Arkkienkeli Gabriel on tuonut tähän myös oman energiansa mukaan ja hän muodostaakin nyt arkkienkeli Zadkielin kanssa yhteistyössä tämän hyvin voimallisen työkalun – Kosmisen Timanttiviolettiliekin. Tämän sivun tieto Kosmisesta Timanttiviolettikielistä on peräisin Diana Cooperin ja Tim Whildin kirjasta ”The Archangel Guide to Ascension”.
Tämä uudistettu versio violettiliekistä on niin voimakas, että se muuntaa vanhan aivan täysin puhtaaksi, hohtavaksi Alkulähteen valoksi. Voit asettaa tämän Kosmisen Timanttiviolettiliekin minkä tahansa asian, ihmisen tai tilanteen ympärille, jolloin arkkienkeli Gabrielin puhdas valo – sekä Zadkielin violetti energia vievät vanhan energian suoraan Alkulähteeseen puhdistumista varten. Tämä vanha energia ei siis ainoastaan muunnu, vaan se katkaisee kaiken vanhan Timantin terävällä ja voimakkaalla energialla ja tämän jälkeen nostaa energian viidenteen ulottuvuuteen ja jopa ylemmäs! Kyseessä on siis hyvin voimallinen väline. Violettiliekin vanhempien versioiden energiat ovat silti vielä mukana tässä työkalussa – hopea energia tuo siihen armoa ja harmoniaa sekä kultainen energia lisää siihen viisautta, rakkautta ja parannusta.
Kosmisen Timanttiviolettiliekin käyttäminen
Voit käyttää tätä Kosmista Timanttiviolettiliekkiä monella eri tavalla. Kokeile mikä on sinulle sopivin keino ja sovella sitä ahkerasti omaan arkeesi. Näin voit huomata miten voimakkaasti violettiliekki vaikuttaa sinun elämääsi ja sinun on helpompaa keskittyä elämästä nauttimiseen!
Visualisoiminen
Jos haluat käyttää violettiliekkiä omassa tilanteessasi (esimerkiksi puhdistaa negatiivista energiaa mielestäsi tai aurastasi), voit yksinkertaisesti visualisoida eli kuvitella miten koko aurasi on tämän Kosmisen Timanttiviolettiliekin ympäröimä. Kuvittele tämän liekin väri ympärillesi (timanttinen-violetti). Samalla voit vaikka pyytää (hiljaa mielessäsi tai ääneen) Kosmista Timanttiviolettiliekkiä puhdistamaan sinun aurasi/mielesi. Tämän jälkeen voit hetkeksi keskittyä aistimaan ja kuvittelemaan miten violettiliekki työskentelee sinun mielessäsi ja aurassasi. Violettiliekki ei polta, vaan se vapauttaa sinut ja tuntuu helpottavalta, sillä se nostaa sinun tietoisuutesi hyvin korkealle tasolle.
Pyytäminen
Voit myös pyytää Kosmista Timanttiviolettiliekkiä luoksesi (esimerkiksi kohottamaan energioitasi tai tuomaan sinulle voimakkaan energiasuojauksen, niin että pysyt koko ajan korkeissa energioissa). Voit kaikessa yksinkertaisuudessaan vain pyytää tätä Kosmista Timanttiviolettiliekkiä luoksesi, tai jos haluat, voit pyytää arkkienkeli Gabrielia, Zadkielia sekä mestari St. Germainia tuomaan tämän liekin sinun käyttöösi jotain tiettyä tarkoitusta varten (tai ihan muutenkin vaan). Tämän jälkeen voit vielä hetkeksi keskittyä aistimaan, miten olet tämän vahvan energian ympäröimä.
Violettiliekin lähettäminen johonkin tilanteeseen
Voit käyttää Kosmista Timanttiviolettiliekkiä ihan mihin tahansa asiaan, esimerkiksi jonkinlaisen ongelmatilanteen käsittelyyn, ihmissuhteiden ympärille, johonkin tiettyyn maahan tai vaikkapa Äiti Maan avuksi. Vain mielikuvituksesi toimii rajana! Voit tällöin pyytää/visualisoida miten Kosminen Timanttiviolettiliekki ympäröi tämän tilanteen ja nostaa sen korkeammalle mahdolliselle tasolle. Luota tämän työkalun apuun ja päästä tilanteesta irti – näin rentoutuneen energiasi johdosta enkeleiden ja violettiliekin on helpompaa käsitellä tilannetta.
Jos lähetät violettiliekin jonkun toisen ihmisen/ihmisten luo (ilman hänen lupaansa), on hyvä että pyydät nimenomaan arkkienkeli Gabrielia ja Zadkielia välittämään tämän liekin eteenpäin. Energiaa ei ole hyvä lähettää ilman lupaa eteenpäin, sillä muuten sotkeudumme toisten ihmisten vapaaseen tahtoon ja heidän elämäänsä. Kun toimit näin enkeleiden kautta, voit luottaa siihen että enkelit kunnioittavat jokaisen korkeampaa tahtoa ja toimivat sen mukaisesti.
Dekree
Voit käyttää Kosmista Timanttiviolettiliekkiä myös dekreen avulla, jos tämä tuntuu sinulle hyvältä tavalta työstää asioita. Tämä voi olla sinulle hyvä tapa, jos sinun on esimerkiksi vaikea visualisoida liekkiä mielessäsi. Dekreellä tarkoitetaan sanallista julistusta – joka on voimakas keino vaikuttaa omaan elämään. Voit toistaa tätä dekreetä hiljaa mielessäsi tai ääneen – mikä tuntuukaan sinusta sopivalta. Yleensä dekreetä suositellaan toistettavaksi noin 15 minuutin ajan, mutta nykyään kun liekki on entistä voimallisempi, lyhyempikin aika voi oikein hyvin riittää. Tämä hälventää sinun ympärilläsi olevia asioita, jotka kaipaavat työstämistä – eli sinun ei välttämättä tarvitse erikseen miettiä mihin asiaan violettiliekkiä käytät. Riittää, kun toistat tätä, niin energiat nousevat hyvin korkealle tasolle! Tässä on Kosmisen Timanttiviolettiliekin dekree:
Minä olen Kosminen Timanttiviolettiliekki
Minä olen Armon liekki
Minä olen Ilon liekki
Minä olen Ykseyden liekki
Minä olen Mestari St. Germain
Minä olen Arkkienkeli Zadkiel
Esimerkkejä mihin voit soveltaa Kosmista Timanttiviolettiliekkiä
Ihmissuhteiden käsittely
Kosminen Timanttiviolettiliekki on todella kätevä keino jos haluat käsitellä mahdollisia ihmissuhdeongelmia positiivisella ja rakentavalla tavalla. Violettiliekki katkaisee tällöin negatiivisuuden hyvin nopeasti ja antaa asianosaisille mahdollisuuden tarkastella tilannetta korkeammasta näkökulmasta. Voit pyytää liekkiä jonkun tietyn ihmissuhteen/suhteiden luokse nostamaan tilanteen korkeimmalle tasolle, tai voit myös kuvitella mielikuvissasi miten tämä voimakas liekki on tämän tilanteen ympärillä.
Kosminen Timanttiviolettiliekki on hyvin käytännöllinen ja tehokas keino kaikenlaisten tilanteiden käsittelyssä, kun sovellat sitä aina tarvittaessa. Jos lähetät violettiliekkiä jonkun toisen ihmisen luo (ilman hänen lupaansa), toimi enkeleiden avustuksella. Pyydä tällöin arkkienkeli Zadkiel ja Gabriel välittämään violettiliekki kohteeseen. Enkelit kunnioittavat aina jokaisen ihmisen korkeampaa tahtoa ja tämän johdosta puuttuvat tilanteeseen, mikäli tämä on hänen parhaakseen.
Fyysisen kehon hyvinvointi
Kosminen Timanttiviolettiliekki on hyvin arvokas työkalu myös fyysisen kehon hyvinvoinnin vahvistamisessa. Kun siirrymme ylöspäin energioissa ja ylösnousemuspolulla, kehommekin joutuu muutoksen ansiosta koetukselle. Kehomme ovat muuttumassa ns. kristallikehoksi, näin ne valmistautuvat vastaanottamaan enemmän valoa. Tämän ansiosta meidän on ensimmäistä kertaa mahdollista elää ylösnousseina fyysisessä kehossa.
Energiamuutokset ja nopea kehittyminen voi aiheuttaa epätasapainoa omassa energiajärjestelmässämme ja tämän johdosta kehokin voi tukkeutua ja kokea erilaisia sairauksia. Kosmisen Timanttiviolettiliekin avulla sinun on mahdollista hoitaa kehoasi, vahvistaa sen tasapainoa ja näin huolehtia siitä, että kehosi pysyy vahvana muutoksien aikana. Voit mielikuvissasi kutsua tai visualisoida Kosmisen Timanttiviolettiliekin kehosi/aurasi ympärille ja näin pitää siitä hyvää huolta. Tällöin liekki poistaa epätasapainoa, mahdollisia tukkeumia ja ylläpitää korkeaa värähtelytasoa kehosi soluissa.
Muita esimerkkejä
Voit soveltaa Kosmista Timanttiviolettiliekkiä ihan mihin tahansa asiaan – voit lähettää sitä johonkin ongelmatilanteeseen, omaan henkiseen kasvuusi, fyysiseen kehoosi ja sen parantamiseen, menneisyyteen parantamaan jonkin tilanteen vaikutusta, tulevaisuuteen helpottamaan tietäsi tai vaikkapa unelmien manifestoimiseen. Mahdollisuuksia on miljoonia – seuraa omia ideoitasi ja työskentele liekin kanssa ahkerasti! Tässä vielä muita esimerkkejä, mihin voit soveltaa Kosmista Timanttiviolettiliekkiä:
- Jos kehossasi on joku kohta, joka kaipaa parannusta, niin voit pyytää Kosmista Timanttiviolettiliekkiä siihen
- Voit myös käyttää Kosmista Timanttiviolettiliekkiä energiahoidoissa – jos teet hoitoja esimerkiksi muille. Näin voit ohjata tämän energian johonkin tiettyyn kohtaan (tai koko auraan) nostamaan tehokkaasti energioita ja poistamaan vanhan ja tarpeettoman energian
- Pyydä Kosmista Timanttiviolettiliekkiä vahvistamaan yhteyttäsi sielusi viisauteen, niin että voit päästää kaikesta muusta harhasta irti
- Kosmista Timanttiviolettiliekkiä voi käyttää hyvin myös ihmissuhteissa – pyydä enkeleitä lähettämään se jonkun ihmissuhteen ympärille, niin että alempi energia voi puhdistua.
- Jos sinulla on sekava olotila ja sinun on vaikea päästää tästä huonosta olosta irti, niin pysähdy hetkeksi ja pyydä Kosmista Violettiliekkiä auraasi, niin se voi puhdistaa sinusta kaiken alemman energian pois.
- Voit lähettää liekin myös parantamaan jonkun tilanteen vaikutusta menneisyydessäsi. Maailmankaikkeus ei tunne rajoituksia esimerkiksi ajan suhteen ja tästä johtuen voit oikein hyvin parantaa liekin avulla esimerkiksi menneisyyttäsi. Lähetä liekki tällöin johonkin tiettyyn tilanteeseen, mikä on sinulla mielessäsi. Kosminen Timanttiviolettiliekki nostaa tilanteen korkeimmalle mahdolliselle tasolle ja näin voit vapautua sen vaikutukselta.
- Kosminen Timanttiviolettiliekki muuntaa energioita hyvin korkeiksi ja puhtaiksi. Tämän johdosta voit hyödyntää sitä oikein hyvin myös unelmiesi manifestoimisessa. Kun ohjaat liekin polullesi unelmaasi kohti, silloin se nostaa tilanteen korkeimmalle mahdolliselle tasolle, tasoittaa polkuasi ja poistaa vanhan ja negatiivisen energian sen ympäriltä. Näin sinun on paljon helpompaa toteuttaa unelmasi!
- Voit lähettää Kosmisen Timanttiviolettiliekin auttamaan ja puhdistamaan energioita esimerkiksi sota-alueilta tai vaikkapa jonkun katastrofialueen luota. Kun toimit näin, niin varmista kuitenkin, että käytät positiivisia sanoja pyynnöissäsi (älä käytä sanoja sota tai katastrofi yms., sillä silloin vahvistat vain niiden vaikutusta alueella – ajatuksesi ovat niin voimakkaita). Voit pyytää Kosmista Timanttiviolettiliekkiä kulkemaan syvälle Maahan tuon alueen kohdalta, niin että leilinjat valaistuvat ja myös maa puhdistuu.
- Voit ohjata Kosmisen Timanttiviolettiliekin myös puhdistamaan kotisi energioita, kohottamaan niitä entisestään. Näin kotisi täyttyy valosta ja rakkaudesta ja sinun on helpompaa nauttia olostasi kotonasi!
Pyydän energiaa koko elimistöön,haitallisen ihmisen poistumista kun häiritsee ja iiloisia tapahtumia
Voinko saada tukea visualisointiin, kiitos. Violettiliekin energiaa tarvitsen hankalan ihmissuhteen korjaamisessa.
Pyydän parempaa fyysisistä kuntoa ja jalkoihini voimaa’
Wauuu..aivan upeaa, tämä pitää lukea monta kertaa,ajatuksella. Kiitos kiitos kiitos.
Heips Henna. Mulla oli vuosia sitten eräs lehtinen jossa oli teksti Violetin liekin sallimus. Se oli todellakin voimallinen teksti ja kun näin tän blokikirjoituksen niin heti tuo teksti nousi mieleeni. Voisiko sitä enää saada?
Hmm kaikkihan on aina mahdollista 🙂 Pyydä enkeleiltä ohjausta ja seuraa ideoita, joita saat asian suhteen <3 Jospa tuo jostain löytäisi sitä kautta sinun luoksesi jälleen <3
Kiitios tästä ihananasta kirjoituksesta tätä tarvitsin
Kiitos <3 Löysin tämän kirjoituksen tänään syntymäpäivänäni. Ihana lahja minulle <3
Oikein ihanaa syntymäpäivää sinulle <3
Kiitos kirjoituksesta! Upeaa, näinköhän jokin ohjailee kun minua viehättää kovin violettiväri vaatteineen ja ympäristössä. Kirjoja enkeleistä tipahtelee eteeni tuontuosta.
Ihana kuulla! Enkelit ovat sinua innoissaan ohjaamassa tutustumaan heidän maailmaansa ja ihmeisiinsä <3
Kiitos <3
Otan vahvasti ja useasti käyttöön, on niin monta isoa asiaa, joihin tarvin menneisyyden negatiivisten energioiden poistamista, mm...ja paljon muuta. Kiitos <3
hei. Tämä artikkeli violetista liekistä tuli kuin tilauksesta. Kiitän enkeleitä ja sinua Henna. Olin juuri suorittanut negativisen rahahistorian polttamis session ja tulin tänne sivulle. Siinä se oli VIOLETTILIEKKI, kolahti ja tunsin omakseni. Mun juttu. KIITOS
Ihana kuulla Marja, hienoa että olet saanut upeaa ohjausta tähän asiaan liittyen <3 Tämähän tuli tosiaan sinulle kuin tilauksesta 🙂
Hei! Oli la ilta kun olin menossa nukkumaan. Makuuhuoneen ovella katsoin tuuletus ikkunaan niin näin pallonmuotoisen violettipallon.
Se oli paikoillaan n5 sek. Ajattelin että enkeli kävi minun luona.
Niinpä etsin mitä violettiväri tarkoitetaan enkeleistä, niin Zadiekel kävi minun luona ja todellakin la iltana jona hän ilmestyy yleensä tämän tiedon mukaan . Vielä enemmän sain varmistusta siihen että enkelit ovat minun elämässä läsnä. Kiitos, kiitos, kiitos
Vau, ihanaa ohjausta olet saanut enkeleiltä <3 Luonasi on kyllä paljon enkeleitä <3